Lesbo Lesta

Otsikosta huolimatta minä en määrittele itseäni lesboksi. Olen toki nainen parisuhteessa naisen kanssa, mutta oikeampi sana kuvaamaan minua voisi olla queer. Lestadiolainenkaan en enää ole, mutta olen kuulunut perheeni kautta tähän yhteisöön kaksikymmentä vuotta. Nykyään olen ihan tavallinen luterilainen.

Suojatakseni itseäni ja läheisiäni kirjoitan anynyymisti. Tässä blogissa esiinnyn nimellä Johanna ja tyttöystävästäni käytän nimeä Maria. Opiskelen tällä hetkellä sosiaalialaa, yritän pitää pääni kasassa ristitulituksessa ja keskittyä asioihin, jotka tekevät minut onnelliseksi.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Kivitetäänkö minut lomamatkalla?



Olen jo pitkään haaveillut matkasta oman kultani kanssa. Nyt sain hänet viimein ylipuhuttua ja aloimme suunnitella yhteistä (lemmen)matkaa. Törmäsimme pian taas yhteen ongelmaan, jota heteroparit eivät tule edes ajatelleeksi. 

Haluaisin kovasti joskus käydä Egyptissä. Maan muinainen kulttuuri ja mytologia kiehtovat minua. Puhumattakaan henkeäsalpaavista rakennelmista ja upeista taide-esineistä, joita museot ovat siellä pullollaan. Egyptissä on myös lämmin, mikä on yksi helmikuulle hakemamme matkakohteen tärkeimmistä kriteereistä. Emme kuitenkaan lähde Egyptiin, koska pelkäämme. Levotonta Afrikassa on muutekin, mutta asiaan vaikuttaa myös lesboutemme. Muslimien kansoittamassa Egyptissä homoseksuaalisuus on kielletty laissa ja asenteet ankaria. Jos matkustaisimme tällaiseen maahan, meidän olisi varottava tarkkaan osoittamasta julkisesti mitään lämpimiä tunteita toisiamme kohtaan. Se siitä rentouttavasta ja romanttisesta lomailusta. 

Ei siis Egyptiin. Muita matkakohteita, jotka lähtevät listalta samasta syystä: koko muu Afrikka, Turkki ja muut arabimaat, Moskova ja muu Venäjä. Ei-niin-niin-vihamielisiä-muttei-myöskään-sallivia paikkoja on Kiina, Etelä-Korea ja tietyt osat Yhdysvaltoja. 

No, onneksemme löysimme matkakohteen, jonne sateenkaarikansa toivotetaan tervetulleeksi: Gran Canaria. Koko saari tuntuu elävän turismilla enkä ihmettele. Se on pelkkää palmua ja hiekkarantaa. Meidän iloksemme monet hotellit kertovat olevansa ”gay friendly” ja joukosta jopa löytyy vain homomiehille tarkoitettuja. Vaikka emme olekaan homoisia homomiehiä, tuntuu turvalliselta lähteä paikkaan, jossa suurella todennäköisyydellä on muitakin homoseksuaaleja. Voi hyvinkin sattua, että käymme myös tutustumassa johonkin lukuisista homobaareista, vaikka emme yleensä ole baareilevia emmekä sen puoleen homostelekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti